tiistai 12. joulukuuta 2017

21 ja teini


Heipsutinrallaa! Siis hitto, kun pelkän postauksen aloittaminen on nykyään näin vaikeeta. Ensteks avaan koneen, meen bloggeriin ja alan kirjoittamaan - mutta ei sitä tekstiä synnykkään, niin päädyn katsomaan jakson uutta päivää ja sitten vielä toisen ja kolmannen. Sen jälkeen avaan taas bloggerin ja yritän keksiä jotain järkevää sanottavaa. Jotain sellaista, mikä sais mutkin klikkaamaan postauksen auki ja lukemaan sen suurella mielenkiinnolla alusta loppuun. En todellakaan tiedä mitä tästä tulee, mutta mä nyt yritän avata mun sanaisen arkkuni.

Mä oon viimeaikoina kriiseillyt ihan kaikesta. Joo, mä sain autokoulun vaiheet suoritettua ja joo, mulla menee ihan hyvin. Pienet kriisit mahtuu silti jokapäiväiseen elämääni. Mä oon ihan hukassa mun tyylini suhteen, enkä mä löydä mun vaatekaapista, kuin pari asukokonaisuutta, joita mä ihan totisesti tykkään pitää päälläni. Mä oon miettinyt mun ikääni ja sitä, että mä oon nyt ihan oikeesti yli kakskymmentä. Voinko mä enää sanoo lol ja voinko mä vielä käyttää tätä paitaa näyttämättä teiniltä. Onko ihan okei kaksykkösenä käyttäytyä näin ja tehdä noin. Olla 21-vee, mutta silti teini. "Ikä on vain numero", joku sanoi joskus, mutta mä sanon, että on se paljon muutakin. Se on se, minkälaiseks sut luokitellaan. Miten sun oletetaan käyttäytyvän ja miltä sun oletetaan näyttävän. Moni myös on sanonut mulle, että mitä sä kriiseilet ja mitä sä höpötät. "Sähän oot vielä nuori ja sulla on koko elämä edessä". No näinhän se on, mutta parikyt vuotta on silti jo takanapäin. Ikäkriisi on vahvasti läsnä, vaikkei sen varmasti vielä pitäisi olla lähimaillakaan. Silti se on, enkä mä oikeesti mahda näille ajatuksilleni yhtikäs mitään.


Mä tykkään nauraa paskille läpille ja olla se tyyppi, jonka hölmöydelle hyvässämielessä nauretaan. Mä tykkään olla se, joka käyttää nahkatakkia vaikka tietää palelevansa ja valittavansa siitä koko illan. Mä en omaa maailman hienoimpia käytöstapoja, enkä mä myöskään ole maailman, tai edes meidän pikkukylämme kohteliain ihminen. En varmasti edes sadan kohteliaimman joukossa. Mä oon henkisesti vielä 17-vuotias ja välillä ostaessani alkoholia mä oikeesti mietin, että enhän mä tätä vielä saa edes ostaa. Ikäkriisi on täysin perseestä, koska ihan jokaikinen kerta, kun mä kiroilen niin mun tekee mieli pahoitella sitä ja sanoa, että ei tuu toistumaan. Ikä antaa lisää vastuuta ja mulla on jo muutaman kerran ollut sellainen fiilis, etten mä voi tehdä näin, kun noi nuoret tytöt tuolla katsoo ja odottaa, että mä näytän esimerkkiä. 

Älkää lapset luulkokaan, että kun te täytätte sen maagisen 18-vuotta, niin teistä tulisi aikuisia. Ehhei, ei todellakaan - mullakin se taitaa tapahtua vasta viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Elämä on nyt ja jokainen saa elää sen just niillä ehdoillaan ja tavoillaan, kuin itse haluaa. Mä aion tästälähtienkin käyttäytyä just näin, joten jos just sä et kestä sitä, niin moikka moi vaan. Mun mielestä on täysin järjetöntä, että tän ikäisenä sä saat nää oikeudet ja sulta odotetaan näitä asioita. Totta kai jossakin kulkee raja, mutta mä saan olla tälläinen ainakin mun kolmekymppisiini asti. Ja mä toivon, että tekin ootte, jos teistä siltä tuntuu.

♡: Milla

16 kommenttia :

  1. Mäkin täällä ikäkriiseilen kun täytän 21 maaliskuussa. En todellakaan tunne itseäni niin vanhaksi! Tuntuu, että lopetin vanhentumisen siinä just ennen 18 ikävuotta... Ehkä jollakin tavalla oon kasvanut kyllä, mutta en tunne itseäni edelleenkään yhtään päivää yli 18-vuotiaaksi... Hurjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! "Ihanaa", että muillakin on näitä ikäkriisejä :DD

      Poista
  2. Itsekkin olen ollut aivan ”teini” vielä 21vuotiaana. Vasta oman lapsen saatua sitä on tullut ”aikuiseksi”, kun täytyy kantaa vastuuta toisesta ihmisestä. Älä stressaa iästäsi ja muiden mielipiteistä, vaan oo semmoinen kun oot! :-)

    VastaaPoista
  3. Vau mikä teksti, tosi kiva kuulla tämmöstäkin puolta ikääntymisestä! Muista, että sä saat olla just sellanen kun oot eikä ikä määritä sitä! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvin kirjoitettu postaus taas kerran sulta Milla! Ite kävin ikäkriisin läpi, kun täytin 20 ja vähän kauhulla odotan, että onko sama taas edessä muutaman kuukauden päästä, kun tulee mittariin 21v :D Todellakin tajuan sun fiiliksiä! Mut oon sitä mieltä, että lapsi ja lapsenmielinen saa olla just niin kauan kuin haluaa. Mulla on 60+ vuotias täti, jonka kanssa juttelin aiheesta ja hän totesi, ettei koe vieläkään olevansa aikuinen, joten eikai meillä tässä mitään hätää vielä oo haha :D Elämänasenne kai se ratkaisee ja ikä on tietyllä tapaa vaan numero ja uskonkin, et on paras vaan olla just sellanen kun on - ihan niinkuin sanoitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanuus ♡ Hahah, itsellänikin oli pienimuotonen ikäkriisi silloin, kun täytin 20 - mutta nyt tää on jotain ihan eriluokkaa :D Ja hei just näin!

      Poista
  5. Tuttuja tunteita! :D Mulla kriisi on vaan triplat isompi, kiitos seuraavan ensivuonna saapuvan 24 v. synttärin... Muistan kun 18-19 vuotiaana ajattelin, että lapset, omakotitalo, koira ja mitä näitä nyt ikinä onkaan sitten joskus 24-25 vuotiaana. Niin herranjumala sehän olis sitten jo ens vuonna!!! Juu ei vielä muutamaan vuoteen :D

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, voi ei :D Joo siis mä oon ajatellut ihan samalla tavalla! Että sit, kun alan oleen yli 20 niin on hyvä aika hankkia lapsia yms. Joooh ei vielä hetkeen :D

      Poista
  6. Ihan kuin mun suusta! Itsekin (vasta) 20 ja jo nyt iskee ikäkriisi 😂 Ja just tuo että "oot jo ton ikäinen joten käyttäydy sen mukaan", mitäpä jos vaikka en? Jos ei vahingoita toisia omalla käytöksellään niin silloin kenelläkään ei pitäisi olla asian kanssa ongelmaa 😇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh, ihana kuulla!! :D Siis etten oo ainoo tän kriiseilyn kanssa! Ja niimpä, hyvin sanottu :)

      Poista
  7. Olipas osuva teksti!
    Itse täytin reilu viikko sitten 22, mutta musta ei yhtään tunnu, että oisin niin aikuinen hah. :D

    VastaaPoista
  8. Mullakin on ihan jäätävät ikäkriisit meneillään. Se, millaiseksi mä kuvittelen parikymppisen tai mitkä vibat mulle tulee siitä sanasta on hyvin erilainen, millaiseksi koen itseni. Mutta olen aina sanonut, että musta ei tule aikuista vielä pitkään aikaan. Eikä tarviikaan. Saatan olla parikymppinen, mutta aikuisuus on vielä kaukana. Hyvä postaus ♥

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista