perjantai 10. marraskuuta 2017

Kurkkaus mun meikkipussiini


Oudoin ostos - Nestemäinen highlighter, jonka ostin testiin aikoja sitten. Siihen aikaan en muutenkaan käyttänyt highlightereitä, mutta ajattelin, että tätä voisi joskus laittaa joihinkin pippaloihin. Tää on lojunut mun meikkipussissani iät ja ajat, enkä ole tainnut käyttää tätä kuin kerran. Täytyykin ottaa tää nyt käyttöön esimerkiksi parin viikon päästä mun synttäibileissä! Kyllähän bileissä on kiva, kun vähän loistaa ja kimaltaa 😉


Parhain ostos - Mun suosikki ja vakio meikkivoiteeni! Tätä on tullut läträttyä naamaan jo muutama purkki ja seuraava odottaa hyllyssä jo avaamistaan. Jos nyt tuon silikonisen meikkisienen ostamisen myötä tätäkin kuluisi vähemmän, niin ei menisi niin hemmetisti rahaa pelkkään meikkivoiteeseen. Tämä meikkivoide on mulle just se oikea, enkä usko, että hetkeen tulen tätä vaihtamaan. Hintaa tällä on noin kymmenen euroa, joka ei todellakaan ole meikkivoiteiden kalliimmasta päästä. Kyllähän se silti aina kirpasee, kun essenceltäkin löytyisi parin euron meikkivoiteita. Ne ei vaan toimi mun iholla sitten yhtään, joten ennemmin mä maksan muutaman kolikon enemmän ja saan itseäni miellyttävän meikkipohjan.


Turhin ostos - Essencen huulipuna. Ihan ok tuote, mutta mä en vaan ole käyttänyt tätä tarpeeksi. Sävyä tästä ei juurikaan irtoa, joka onkin suurimpia syitä tän vähäiselle käytölle. Ehkä mä annan tän lojua mun meikkipussissa vielä jonkin aikaa ja katson, jos tälle löytyisi edes jonkinmoista käyttöä.


Huonoin ostos - Ihan ekana tää Rimmelin stay matte-meikkivoide. Mä mietin pitkään tän ostamista ja yhtenä päivänä löysin tän kaupan aleloorasta. Pakkohan se sitten oli ostaa, testata ja pettyä. Jostain syystä tämä meikkivoide ei toimi yhtään mun kasvoilla, joten taidan lahjoittaa tämän suosiolla pikkusiskolleni. Haha, kai siellä on muitakin, jotka tekee aina näin? Huonot tuotteet siskolle ja niin eespäin. Toisena tuotteena tässä on Cienin BB-voide, jota ei vaan oo tullut käytettyä. En edes muista miks aikoinaan ostin tämän. Tämäkin tekee ihosta todella kamalan näköisen, varsinkin jos tätä tulee ykskin pisara liikaa. Tuotteen tuoksukaan ei ole parhaimmasta päästä.


Tyhmin ostos - Essencen huulipuna, taas. Tässä vikana onkin se, että tämä väri ei sovi mulle sitten yhtään. Kaupassa ajattelin sen vielä sopivan, mutta kotona huulille testatessa ei asia näin ollutkaan. Ihan liian tumma mulle, joten ei jatkoon! En mä tätä kuitenkaan pois aio heittää, jos vaikka joskus innostuisinkin näin tummasta huulipunasta. 

Postaukseen otin inspistä noi puolisen vuotta sitten blogeissa pyörineessä "kurkkaus mun vaatekaappiini"-postauksista. Tästä voisin toteuttaa toisenkin osan, jos postaus herättää teissä mielenkiintoa 😊 Jättäkää kommenttia ja kertokaa, mikä on teidän kaikkienaikojen tyhmin meikkiostos? Tai parhain? Niitä ois kiva kuulla!

♡: Milla

16 kommenttia :

  1. Kiva postaus, kaikki meikkeihin ja kosmetiikkaan liittyvät postaukset kiinnostavat aina! Miten toi nestemäinen highlighter toimii sulla? :) Mä oon innostunut highlightereista ja joskus olisi kiva kokeilla nestemäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla (: Ihan hyvinhän se toimii ja tosta putilosta tulee ihan tarpeeks kimallusta :D Mä en oo edes tutkinut miten sitä oikeesti kuuluisi käyttää, mutta laitan sitä vaan meikkivoiteen päälle :) Enpä sitä ookaan kuin kerran testannut, niin en kauheesti voi kertoa! Highlighterit on ihania, mutta ite tykkään enemmän sellasista öö "puuterimaisista" (?) :D

      Poista
  2. Toi on kyllä niin ärsyttävää kun ostaa jonkin huulipunan, ajattelee että sopii, mut sit kotona onkin että "Nääh, ei tää oo mun väri". Nestemäinen highlighter kuulostaa oudolta, mutta voisihan se olla ihan hyväkin tuote.
    Tosi hyvä postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin on! Sairaan raivostuttavaa :D Ihan ok tuote toi on, mutta kyllä mäkin mieluummin käytän niitä puuterimaisia highlightereitä :) Kiitti Paula!

      Poista
  3. Multa löytyy kans toi nestemäinen highlighter jonka ostin ihan liian tummana, joten se ei sit yhtään sopinutkaan! :/ Kiva postaus <3

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä idea! Pitää ottaakkin tää talteen :).

    VastaaPoista
  5. Wou kuin hyvä idea, tää pitää pistää korvan taakse! Sä se kyllä aina keksit postausideoita! Tota Fit men meikkivoidetta oonkin halunnut kokeill just ton hyvän palautteen ansiosta, mutta oon täysin ihastunu Lumenen matt control -meikkivoiteeseen. Lisäksi Essencen vedenkestävä, nestemäinen silmänrajauskynä on ollut oikea nappiostos! Ainoa kokeilemani rajauskynä, joka pysyy koko päivän luomillani ja sitä oonkin hehkuttanu paljon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla! Kiitos paljon ♡ Jos alkuun osaisin ees tehdä rajaukset, niin vois ostaakin tuota suosittelemaas :D Haha, voisit tulla antaa mulle oppitunnin rajausten teosta - ihan sika vaikeeta XD

      Poista
  6. Mä mietin sun jokaisen postauksen kohalla, että mistä ihmeestä sä keksit näin hyviä postausideoita! :D Tänkin laitoin äsken muistiin, että pääsen jossain vaiheessa toteuttamaan oman version tästä. Mulla on ollut tämän vuoden käytössä myös tuo sama meikkivoide, enkä todellakaan ole vaihtamassa sitä mihinkään toiseen. Mullakin tyhmimpänä meikkiostoksena yksi huulipuna, jonka kuvittelin sopivan mulle, mutta ei sitten todellakaan sopinut loppujenlopuksi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, oot ihana! ♡ Mulla on tällä hetkellä hurjan inspiroitunut olo ja postausideoita syntyy päivittäin muutama :D Saa nähdä kauanko tää vaihe tulee kestämään!! :) Ja jee, kiva jos toteutat tän tyylisen postauksen omaan blogiisi!

      Poista
  7. Nyt se tumma huulipuna käyttöön! Kulmat kuntoon, ripsiin eloa ja väriä vähän naamaan, niin kyllä se sullekin sopii ihan varmasti ♥


    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Tää oli kiva! :) Mun meikkipussin paras ostos on Diorin meikkivoide! <3 En vaihda siitä pois! Tuo Maybelline löytyy multa kanssa mutta se jää turhan vähälle käytölle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Uu, taitaa toi Diorin meikkivoide olla aika tyyristä tavaraa, mutta voishan semmosta joskus tulevaisuudessa testata (:

      Poista