SOCIAL MEDIA

torstai 31. elokuuta 2017

Linkkaa blogisi arvonnan "voittajat"



"Sanna, 19v itähelsinkiläinen. Kesä- au pair ja syksyn 2017 uusi yliopisto-opiskelija. Absolutisti, ruokarasisti, huulipuna-addikti ja kissaihminen. Hehkuttaa liikaa kaikkea ja nukkuu pitkään. Bloggaa elämän ihanista asioista, matkustelusta, musiikista, mielen syvimmistä salaisuuksista ja tietenkin niistä kissoista."

Mä oon lueskellut Sannan blogia jo pitkään ja en voi muuta sanoa, kuin kehua tätä kauniin ulkoasun omaavaa blogia ja upeita kirjoituksia tekevää bloggaajaa. Blogissa on isot, hyvälaatuiset ja selkeät kuvat, sekä kauniita ja niin söpöjä asukuvia. Suosittelen lämpimästi menemään tsekkaamaan Sannan blogin, en usko että tuut pettymään!



"23-vuotias baarimikko ja restonomiopiskelija joka kirjoittaa blogissaan arjen kömmähdyksistä ja kuulumisista, esittelee ostoksiaan ja kuvailee poikakaverin avustuksella asukuvia blogiin. Tykkään myös sisustaa mun yksiötä ja kokeilla uusia reseptejä. Paheena mulla on hankkia liikaa kosmetiikkaa."

Tarun blogi on ihanan selkeä ja yksinkertainen. Blogista löytyy monipuolisia postauksia, joista mun ehdottomia lemppareita on asukuvat. Oon Tarunkin blogin lukijana ollut jo jonkin aikaa, enkä voi kuin suositella tätä positiivisella asenteella kirjoitettua blogia teille.



"Olen 20- vuotias tyttönen nimeltä Emma. Ammatiltani olen lähihoitaja. Blogissani nähdään paljon kauneuteen, elämäntyyliin sekä nyt varsinkin Amerikan reissun jälkeen matkailuaiheisia postauksia."

Emman blogi on aivan älyttömän suloinen. Paljon vaaleanpunaista ja toi banneri, i h a n a! Emma tekee myös (niinkuin kaikki edellisetkin) todella monipuolisia postauksia ja se on ainakin mulle vaan plussaa, kun etsin blogeja lukulistalle. Seuraan Emmaa myös snapchatissa ja varsinkin höpöttely snäppien perusteella hänestä huokuu ihana iloisuus ja positiivinen elämänasenne. Kannattaa mennä kurkkimaan, jos ei snäppiä niin ainakin blogia 😊



"23-vuotiaan naisen matkablogi. Ammatiltani oon lähihoitaja. Blogissani on paljon postauksia matkoiltani, niiden suunnittelua sekä kaikkea matkusteluun liittyvää ja välillä myös muutakin!"

Voiko tähän sanoo, että mä en kestä. Nää matkapostaukset on aivan huippuja! Noita kuvia vois katsella vaikka kuinka kauan, kyllästymättä niihin. Menkää itse katsomaan, jos ette usko! Älyttömän upeita postauksia kerta toisensa jälkeen. Tykkään ♡

♡: Milla
keskiviikko 30. elokuuta 2017

Lopetin koulun, mutten mun elämää




Farkut: Cubus / Toppi: Bik bok / Neule: Ikivanha seppälästä

Ahdistus ja pelko. Niistä mun viime päivät on koostunut. Kaikki prässää mua joka puolelta. Kyselee mukamas niitä ja näitä, vaikka kaikki päättyy aina siihen yhteen kysymykseen, mitä sä nyt aiot tehdä? Ja ei, mun mielestä ei oo väärin kysyä sitä. Mun mielestä se on väärin, että mua ei kuunnella tai mulle ei anneta lainkaan tilaa tehdä omia valintoja. Mä lopetin mun opiskelut. Se ei oo teiltä keneltäkään mitään pois. Jos se joltain on jotain pois niin vaan ja ainoastaan multa. Mä kerron kyllä sitten, kun mä tiedän mitä mä aion tehdä. Ehkä mä vaan laiskottelen ja pysyn työttömänä lopun ikäni. Syön hernekeittoa ja nuudelia, kun ei muuhunkaan oo varaa. Pysyttelen sisällä, koska en haluu vastata ihmisten "kuka toikin luulee olevansa" katseisiin. Tai ehkä mä alan taas hakemaan töitä. Meen googleen ja kirjotan hakusanoiks Te-toimisto. Ilmottaudun työnhakijaks, haen työttömyystukea ja otan vastaan kaikki työt, joita mulle tarjotaan. Tai ehkä mä haenkin kouluun. Ammattikorkeeseen tai vaikkapa sähköasentajaks. Mä haen just sinne minne haluan. Mä teen just niinkuin mä haluan.

Mä oon mä, tää on mun elämä ja tää koko maailma on mulle ja mun valinnoille täysin avoin. Tee säki just sillai, ku sä haluat, äläkä kuuntele muita. Ihan sama oli se sit sun mummus, isäs, äitis tai vaikkapa naapurin simppa, niin älä kuuntele niitä. Kyllä me ollaan jo niin vanhoja, että osataan tehdä omat valinnat ihan kaiken suhteen. 

Tuntupas hyvältä sanoo tää kaikki ääneen.

♡: Milla
tiistai 29. elokuuta 2017

I'm back + herkullinen tomaattikeitto


Suurimmat pahottelut, emmä täältä pystynyt tän kauemmin olemaan pois. Bloggaaminen on mun intohimo, joten en mä tätä laita tauolle minkään tai kenenkään takia. Mä en ala sen enempää tässä selittelemään mistään mitään, vaan haluan mennä suoraan asiaan. Varmasti kaikki ymmärtää, että välillä elämässä tulee ns huonompia hetkiä, jolloin mikään ei tunnu miltään, mutta nyt on sellanen fiilis, että mikä vaan voi onnistua. Pienen blogitauon aikana kerkesin miettimään mikä on elämässä oikeesti tärkeintä ja minkä eteen mä oikeesti haluan tehdä töitä. Nyt mulla on taas ihan huippu fiilis mun blogia kohtaan ja en malta oottaa, että pääsen toteuttamaan tauon aikana tulleita postausideoita tänne. Ulkoasu on taas hieman muuttunut ja just tälläsenä mä tästä tykkään. Just se kaikista yksinkertasin ulkoasu, muutamilla näteillä yksityiskohdilla. Tää kuvastaa mua ja mun blogia parhaiten. Ja sit siihen asiaan, eli ihan superhyper herkulliseen tomaattikeittoon! 


Tarvitset: 1 paketti pekonia, sipulia oman maun mukaan, 3 valkosipulinkynttä, 100-200 grammaa herkkusieniä, 800 grammaa tomaattimurskaa, 1 kasviliemikuutio (+ 5 dl vettä, kiehauta vesi ja sekoita kuutio sinne), sekä 3 dl ruokakermaa.

Paloittele pekoni (ite teen tän aina saksilla, koska paljon helpompaa kuin puukon kanssa!!) ja hienonna sipulit. Laita ainekset kylmään kattilaan ja kuumenna. Paista, kunnes pekoni on kypsää. Hienonna valkosipulinkynnet, viipaloi herkkusienet ja lisää kattilaan.

Lisää tomaattimurska ja kasviliemikuutio. Anna kiehua hyvin miedolla lämmöllä noin 1,5 tuntia välillä sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa ruokakerma ja kuumenna. Ja sitten vaan syömään. Aivan ihana ja niin herkullinen syksyinen keitto! Meneekö testiin vai ootko jo joskus testannut?

♡: Milla
maanantai 14. elokuuta 2017

Uusimmat ostokset


^ Choker - Mun oli ihan pakko ostaa uus choker koru, kun ne edelliset menivät vappuna mun varastetun laukkuni myötä. Tää on tosi nätti ja toi pieni timantti tuo tähän vähän jotain extraa. Täytyy taas alkaa opettelemaan chokerin käyttöä, koska nää ei ihan oo sitä mun perinteistä tyyliä. Ostin tän eilen shoppailureissulla Porin puuvillasta ja hintaakaan ei ollut kuin viisi euroa. Mitä mieltä sä oot choker koruista?


^ Kouluvihkoja - ..vaikka kuinka se koulu masentaakin, niin kyllähän tälläset nätit vihkot piristää aina mieltä. Näihin on varmasti kiva raapustella muistiinpanoja. Olin ensin ostamassa vaan ton isomman vihkon, mutta nähtyäni ton vallilan vihkon, mä en vaan voinut jättää sitä sinne. Niin söpö!


^ Jumppapöksyt - Nää oli H&M:ssä alennuksessa, joten pakkohan housut oli kotiuttaa. Normaalisti 20 euroa, nyt vain kympin. Onneks ostin, vaikka pukukopissa hieman emminkin. Tää kuvio/väri näissä on hieman silmääpistävä, mutta käyttäähän muutkin tälläisiä. Joten enköhän mäkin kehtaa nää jalassa mennä joskus lenkkeilemään.


^ Hoitoaine - "Nestemäinen keratiini korjaa ja uudistaa hiusta sekä hiusten sisältä, että pinnalta". Tää lupaa jopa 20x vahvemmat hiukset, joten let's see miten käy. Löysin tän citymarketin alekopasta, enkä voinut olla ostamattakaan. Vaikuttaa ainakin ihan hyvältä. Katsotaan muutaman viikon päästä uudestaan, kun pääsen ensin käyttämään tätä.

♡: Milla
sunnuntai 13. elokuuta 2017

Normaali mä







Kengät: Citymarket / Farkut: Cubus / Paita: New yorker / Nahkatakki: Kirppis

Mä. Ihan vaan mä, normaalin päivän jälkeen, normaalit vaatteet päällä hymyilemässä nätisti kameralle. Asukuvien otosta on blogimaailmassa hetken pyörineenä tullut melkoiset paineet, mutta siltikään mä en jaksa ottaa näistä turhaa stressiä. Mitä sitten jos sillä toisella oli niin nätti tausta niissä kuvissa ja ihan sairaan kaunis hame ja se näytti muutenkin niiin nätiltä. Sillä ei oo mitään merkitystä, koska sä et oo se. Sä oot sä ja otat just sellasia kuvia, kun sä haluut. Laitat ne tylsät vaatteet päälle, jotka sulla on ollut joka toinen päivä, mutta ei sekään haittaa - koska ei ne sun blogin lukijat sitä tiedä. Joittenkin mielestä se sun tylsä voi olla ihan sairaan makee. Sen takia mäki teen tätä, otan kuvia mettätiellä ja istun kivelle, vaikka likaanki housuni ja joudun koko loppu päivän peitteleen takamustani. Sen takia, etten halua olla niinkun melkein kaikki muut. Oo se ku oot, älä muuta toimintaas sen takia, että joku joskus sano, että ne seinää vasten otetut kuvat ois paljon kivempia.

ps. superia alkavaa viikkoa kaikille! Mä koitan tiistaina päästä kouluun ja löytää oikeeseen luokkaan. Saisko jännitykseen jotain lääkettä?

♡: Milla
torstai 10. elokuuta 2017

Road trip





















Paljon naurua, väsymystä, makkaran paistamista, autossa istumista, margaritojen tekoa, sushien syöntiä, maisemien ihailua, mökkeilyä, saunomista, Ruotsin puolella käymistä, Ylläsjärven rannalla telttailua, tunturien ihailua, pakasaivossa käymistä, taas lisää autossa istumista, Venäjän rajalla käymistä, sekä lisää saunomista ja mökkeilyä. Näistä meidän roadtrip oli tehty.

Lähdettiin reissuun perjantaina 4.8 ja ensimmäinä ajettiin Saarijärvelle, jossa vietettiin meidän ensimmäinen yö. Lauantaina suuntana oli Puolanka, jonne päästiin noin kello seitsemän aikaan illalla. Paistettiin makkaraa ja pihviä, juotiin skumppaa ja istuttiin nuotion ääressä. Saunottiin ja pelattiin mölkkyä. Sunnuntaina pienissä oloissa ajettiin kohti Äkäslompoloa. Ennen sitä oli pakko poiketa Ruotsin puolella, jossa syötiin hesen kaltaisessa paikassa melko hyvät hampparit. Olin kyllä niin väsynyt, kun päästiin Äkäslompoloon, että huhhei. Etsittiin melkein kaks tuntia yöpymispaikkaa, kunnes löydettiin hyvä laavu Ylläsjärven rannalta. Pystytettiin teltat uimarannalle ja mentiin nukkumaan. En oo varmaan koskaan ollut niin jäässä, kuin sinä yönä, mutta menihän se niinkin. En ainakaan tullut kipeeksi, vaikka sitä pelkäsinkin. Maanantaina ihaltiin Äkäslompolon maisemia, käytiin katsomassa pakasaivoa ja lähdettiin kohti Suomussalmea. Käytiin Raatteentiellä ja Venäjän rajalla. Sitten takaisin Puolangan mökille ja sauna lämpeemään. Oli kyllä tähänastisen elämäni ikimuistoisin reissu. Suomi on upee paikka.

♡: Milla
keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rakastaa, ei rakasta





Otsikkohan viittaa siis tähän paitaan. Toisaalta tykkään, toistaalta en, toisaalta rakastan, toisaalta en. Tää on todella epämukava päällä. Tän kanssa ei voi sen kummemmin nostella käsiä, koska tää tippuu todella herkästi päältä. If you know what i mean. Välillä tää pysyy ihan hyvin, mutta suurimman osan ajasta saa olla nostelemassa hihoja takaisin paikoilleen. 

Mutta pakkohan se on myöntää, että tää näyttää hyvältä mun päällä. Ja kai sitä nainen tekee mitä vain, että tuntee olonsa hyvännäköiseksi? Eikä tää nyt loppujenlopuksi niin kamalan epämukava ole, mutta kai aika lähellä sitä rajaa kuljetaan. Ostin tän paidan aikoja sitten seppälän alennusmyynnistä viidellä eurolla, eikä kyllä tällä hetkellä jaksa kaduttaakaan. Olihan se niin halpa, etten voinut jättää sitä sinne. Vaikkei tätä ehkä usein tulekaan käytettyä. Tänään tää päätyi ensimmäistä kertaa mun päälle kauhean empimisen ja epävarmuuden jälkeen. Asukriisi oli taas kerran vahvasti läsnä, mutta oon kyllä tyytyväinen, että uskalsin vihdoin laittaa tän päälle. Onhan tää ihan kiva, vaikkei ehkä ookaan.

♡: Milla