tiistai 27. kesäkuuta 2017

Testissä: Lidlin kasvonaamio


Eilen lidlissä käydessä bongasin hyllyltä euron maksavia kasvonaamioita, joista otin yhden matkaani. Mä en oo mikään suuri kasvonaamioiden kuluttaja, enkä oikeastaan edes muista, koska oisin viimeksi lätännyt naamaani jotain ja antanut sen vaikuttaa siinä melkein 15 minuuttia. Jokatapauksessa nyt otin riskin ja ajattelin, että tää tekee varmasti hyvää mun kasvojen iholle. Ja niinhän se teki, tai niin mä ainakin kuvittelen.

Toi mömmö oli ihan kuin perusrasvaa ois levittänyt naamalle, tietty ilman sitä, että se imeytyy kasvoihin. Tota oli mielekästä ja helppoa levittää ihan vain sormin. Noin viis minuuttia siitä, kun olin laittanut kasvonaamion, alkoi ihoa hieman kirvelemään ja pistelemään. Moni ois varmaan tossa vaiheessa huuhdellut ton pois kasvoilta, mutta mä päätin, että annetaan olla loppuun asti. Ja ei se pistely ollut mitään kipua, vaan pientä pistelyä siellä täällä ihan vain välillä. Mä annoin siis naamion olla mun kasvoilla 15 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin sen pois. Kasvojen iho tuntui paljon freesimmältä, pehmeemmältä ja niin paljon puhtaammalta. Joten kyllä, suosittelen testaamaan näitä - ihan vain halvan hinnankin vuoksi. Ehkä mä joskus testaan myös muita Cienin tai muiden merkkejen kasvonaamioita - tää on ihana tapa rentoutua ja ottaa omaa aikaa!

Ootteko te testannut kyseisen merkin kasvonaamioita?

💗: Milla

14 kommenttia :

  1. Olen ajatellut jissain vaiheessa kokeilevani.

    VastaaPoista
  2. Uuu kuulostaapa kivalta ja vieläpä halvalta!

    VastaaPoista
  3. Kyllä menee nää tän jälkeen testiin!


    Jos arvonta ja alennuskoodi kiinnostaa, käy tsekkaamassa tää postaus:
    http://newdaysaara.blogspot.fi/2017/06/piristysta-arkeen-uusilla-kuorilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla hei! :) Mä meen katsoon ton postauksen!!

      Poista
  4. Mun äiti on tosi paljon kehunu tai oikeastaan hehkuttanut Lidlin Cien:n tuotteita. Sillä on niitä vaikka kuinka monta eri tuotetta. Shampoota, rasvaa, meikinpoistoainetta... Kaikki on oikeesti yllättävän hyviä. Itellä on Cien:n ripsari jonka äiti osti ja se on oikeesti hyvä. Kasvonaamiota en oo kokeillu, sillä oon testannu vaa niitä mitä äiti omistaa. Enkä itsekään kauheasti kasvonaamioita käytä. Joskus täytyy ehkä kokeilla sillä ei oo tuotteella huono hinta niin ku ei muillakaan :D

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tosi kiva :) Noi Cienin tuotteet on kyllä todella edellisia! Tollasta ripsaria vois kans itse kokeilla :)

      Poista
  5. Mä oon joskus miettinyt näiden kokeilua, mutta ei oo vielä koskaan tullut ostettua.
    Mun ihan ehdoton lemppari on nivean pure&natural sarjan kosteuttava kasvonaamio, joka myös maksaa vaan pari euroa, mutta nyt sen valmistaminen on vissiin valitettavasti lopetettu. :/ Ehkä kokeilen joskus tätä sen tilalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, kun on niin halpaakin! :D

      Poista
  6. Hauska postaus! Oon itsekkin katsonut Lidlin kasvonaamioita pitkään, mutten oo ehtinyt vielä testata. :)

    VastaaPoista
  7. Kappas, en ookkaan huomannut että lidlistä löytyy myös kasvonaamioita. Täytyy kyllä kans testata kun muutenkin tulee kaikenlaisia naamioita käytettyä! (:

    https://byerikaxxx.blogspot.fi/

    VastaaPoista