tiistai 4. huhtikuuta 2017

Postausten takana

Tsau! Ihan tähän aluksi haluan kertoa, että nyt tulee olemaan hieman kiireisempää, koska työt kutsuvat tekijäänsä.  Aion panostaa töihin täysillä ja viime viikonloppukin hurahti silmänräpäyksessä kun en muuta kerinnyt miettimäänkään kuin työjuttuja. Jokainen yökin kului töitä murehtien, että hei tällänen stressaaja täällä. Palkkapäivää odotellessa ja niitä parin viikon päässä häämöttäviä neljän päivän vapaita. Pakko sanoa, että työttömyyteen tottui ihan liian hyvin ja siihen ettei tarvinnut tehdä mitään. Hyvä kun oon kerinnyt välillä snäppiä päivittää tai edes katsomaan parhaitten kavereitten mystoryjä. Työttömänä päivät kului päivitellessä snäppiä ja ootellessa että joku julkasee jotain. Yksinkertainen elämä, ei kai muuta voi sanoa. Tärkeintä on kuitenkin, että pysyy positiivisena ja muistaa ottaa huumoria mukaan elämäänsä. Elämä ei saa olla pelkkää murehtimista ja töiden tekoa, elämässä kun on niin paljon muutakin - kunhan vain tajuaa aukaista ne silmänsä. Ehkä nyt on höpisty tarpeeksi ja voitaisiin siirtyä tämän postauksen aiheeseen, eli siihen miten mä luon nää mun postaukset. Jos se kiinnostaa, niin jatka ihmeessä lukemista alaspäin!


Kun mun päähän syntyy postausidea, niin mä koitan pitemmittä puheitta päästä tietokoneelle kirjoittamaan sen ylös. Jos tietokoneelle meno ei jostain syystä ole mahdollista, niin kirjotan idean ylös mun kalenteriin, jonka yritän pitää aina mun matkassa mukana.

Kun mä kirjotan uutta postausta, mä käytän siihen aikaa ja annan postauksen jäädä vielä yön yli odottamaan sen julkaisua. Joskus mä tietty julkaisen postauksen jo samana päivänä, mutta nykyään olen alkanut käyttämään tätä taktiikkaa, että "kirjoitan sen tänää, luen vielä huomenna, parantelen postausta oman tapani mukaan ja sitten vasta julkaisen". Tällä tavalla saan postauksesta sellaisen mihin oon oikeesti super tyytyväinen, eikä sitä tule muutaman viikon päästä poistettua kun selailee blogiarkistoja. Vaikka kuinka tekisi mieli julkaista postaus nyt ja heti, on tämä tapa loppujen lopuksi kaikkein parhain. Suosittelen siis muillekin bloggaajille tätä konstia. Älkää julkaisko heti, vaan antakaa postauksen ns "kypsyä" vielä mielessä yön yli.



Kun mä otan kuvia.. mä haluan, että ne on t-ä-y-d-e-l-l-i-s-i-ä. Niin varmasti kaikki muutkin bloggaajat haluavat. Haluan oikean kuvakulman, oikean valotuksen sekä vaadin oikeesti niin täydellisyyttä kuin olla voi. Kuvien suhteen oon ihan liian kriittinen, i know. Mä en edes pysty julkasemaan kännykällä otettuja kuvia, vaikka niitäkin edellisessä blogissa tuli nähtyä. Kuvaan kaikki tämän blogin kuvat Nikon D3100 järjestelmäkameralla, johon oon ihan suht tyytyväinen. Jos otan kuvaa esim tietystä esineestä, niin kuvia saattaa helposti tulla räpsittyä lähemmäs 50 - oikeesti vain yhdestä asiasta. Kun kuvat on otettu, poistan kamerasta kaikki liian tärähtäneet tai muuten vain huonot kuvat ja ne about 30 hyvää kuvaa siirrän tietokoneelle tarkempaa katselua varten. Sit mä valkkaan sieltä noin kymmenen täydellistä kuvaa ja niistä muutama pääsee mun blogiini. Muokkaan mun kuvat aina ennen julkaisua Picasa kuvanmuokkausohjelmalla. Mä en oikeestaan tee muuta kuville, kuin säädän hieman lisää kirkkautta, ehkä hieman varjoja ja näitä perusjuttuja. Ei mitään ihmeellisyyksiä siis. Ja näin saan lopputuloksesta sellasen mikä miellyttää mun silmää.

Mulla menee postauksiin todella usein hermo ja monen tuntien postaukset on monta kertaa päätynyt roskakoriin. Jos ei nappaa, eikä postauksesta saa millään enää omasta mielestä kivannäköistä niin sitten mä vaan poistan sen. Niin yksinkertaista, mutta niin typerää. Tämän takia pitäisi suunnitella postaukset ensin paperille, jottei kävisi niin että tulee kirjoitettua ja höpistyä liipalaapat tekstiä tähän ruudulle ja loppujenlopuksi mietin vaan että miksi. Ehkä mä opin joskus tuohon paperille suunnitteluunkin, saa nähdä.


Siinä hieman taustoja mun postauksista. Mä haluan käyttää tähän blogiin aikaa, jotta saan jokaisesta postauksesta omannäköisen ja sellaisen, minkä voin huoletta julkaista ja näyttää jokaiselle vastaantulijalle. Jos oot tehnyt samantapaista postausta blogiisi, olisi tosi kiva jos linkkaisit sen tuohon alas niin pääsisin lukemaan 😊 Ja hei, muistakaahan käydä kurkkaamassa tätä postausta ja ehdottelemassa mulle jotain hyviä kuvauskohteita! 

💗: Milla

12 kommenttia :

  1. Tää oli tosi kiva idea. Sen lisäksi et lukee miten luot postauksia niin pääsee myös näkemään pienen kurkkauksen siihen prosessiin, mikä siinä teossa on. Kaikki kun tekee erilailla postauksia ja kaikilla on eri tärkeysjärjestykset. Tällasia olis kiva lukea lisää esim. tekstien takana, mistä niitä inspiraatioita tulee ja missä/millä teet postaukset
    Itellä oli ensimmäisen blogin kanssa paha tapa aina tehdä postaus ja heti ku se oli valmis nii julkasin sen. Nykyään iteki myös annan postauksen muhia yön yli tai päivän, kaks ennen ku julkasen. Kuvien kanssa oon myös tosi tarkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jatko-osaa tälläisistä asioista on varmasti tulossa!

      Poista
  2. Tämä sun uusi blogi on ihanan raikas ja selkeä, tosi kauniita kuvia olet valinnut tähänkin postaukseen :) Tällaiset bloggausvinkkipostaukset on aina tosi mielenkiintoisia kun pääsee kurkkaamaan vähän toisten rutiineja ja tapoja kirjoittaa. Itsellä ollut vähän vastaavanlainen ohjepostaus luonnoksissa jo useamman kuukauden, se olisi tarkoitus julkaista nyt vihdoin tässä kuussa. Yhdyn kyllä tuohon, että tekstejä kannattaa haudutella yön yli, tarvittaessa jopa useammankin päivän, viikon tai jopa kuun ja lukea ennen julkaisua useaan otteeseen läpi ajatuksen kanssa. Itsellä tulee myös harvoin julkaistua tekstejä enää saman päivän aikana vaan niitä kypsytellään rauhassa. Samoin ajastustoiminnosta on tullut älyttömän kätevä kaveri kiireen keskellä :) Pssst, ja onnea ihan hirmuisesti työpaikasta! Ihan huippua, että tyhjien päivien tilalle on tullut rutiineja ja ihan uusia kuvioita. Työn iloa tuhannesti! :)

    http://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tuhannesti ihanasta kommentistasi Heidi <3

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Itelläki on tuo, että annan postauksen ensin kypsyä ainakin yhden yön yli ennen julkaisua :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Olipa taas hyvä ja mielenkiintoinen postaus! :-)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus taas Milla!☺ Pitäisi malttaa yrittää testata tuota tekniikkaa, että odottaa vielä yhden päivän ennen julkaisua!

    http://toverit.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen postaus! Ite pyrin yleensä tekee postauksii jo valmiiks oottelee oikeeta päivää julkasta ne.. tosin välillä julkasen jo samana päinä ku oon tehnykin sen. Nyt ei kyl oo ollu kauheest motii väsvää uusii postauksii vaikkakin kesällähän sitä aikaa juuri olisi. Muute noi kuvat on kyl niin onnistuneita ja kivan kesäisiä! :)

    VastaaPoista