SOCIAL MEDIA

maanantai 16. lokakuuta 2017

Mä en tykkää syksystä


Mä en tykkää syksystä. En tykkää siitä, että melkein koko ajan sataa kaatamalla. Tuulikin on välillä niin jäätävä, ettei ulos tee mieli mennä edes viideksi minuutiksi. En tykkää siitä, että melkein joka paikassa on kuraa ja vesilätäköitä. En todellakaan tykkää siitä, että oon ainakin jo viidesti joutunut putsaamaan mun kengät, niiden vaihdettua väriään mustasta ruskeaksi. Syksy ei vaan oo mun juttu, enkä usko, että se koskaan tulee olemaankaan.


..mä kuitenkin tykkään syksyn väreistä. Siitä, kun luonto on niin kauniin värinen. Mä silti odotan jo aivan hulluna niitä pakkaskelejä ja lumikinoksia. Toivotaan kaikki yhdessä, että tänä jouluna ois lunta ja paljon pakkasta. Ettei tarvitsisi kulkea sadetakissa tammikuuhun saakka ja käyttää kumisaappaita villasukkien kanssa päivästä toiseen. Eipä sillä, en mä kumisaappaita omistakaan. Enkä kyllä sadetakkiakaan, joten turhaa mä valitan. Ehkä mä meen ja likaan noi kengät vielä muutaman tuhannen kerran, kunnes opin, että niitä on edes turha putsata päivän päätteeksi. Syksy ei oo mua varten, vaikka keltasesta väristä tykkäänkin. Talvi tule ja ala - mä ainakin odotan sua jo innolla. Tykkäättekö te syksystä?

♡: Milla
perjantai 13. lokakuuta 2017

Herkullinen mustikka-banaanirahka


Moikka taas! Eilisestä esivalintakokeesta selvitty ja nyt sitten vaan jännitetään, pääsenkö pääsykokeisiin. Mitä itse pisteitä laskiskelin, niin ei kovin hyvältä näytä. Saa nyt kuitenkin nähdä, josko mun pisteet riittäisivätkin ja pääsisin sinne minne oon aina halunnutkin! Let's see, jos näin ei käy - niin ei hätää, ens keväänä uusiks! Haha, en oo turhan toiveikas tyyppi.

Tänää alkavan viikonlopun kunniaksi halusin tulla jakamaan teille ihanan herkullisen ja helpon välipalavinkin! Tähän sä tarvitset vain kolme halpaa ainesosaa ja valmistukseenkin menee aikaa vain noin muutama minuutti. Toivottavasti tykkäätte 😊



Tarvitset: muutama desi mustikkakeittoa, 1 banaani, sekä 500 grammaa maustamatonta maitorahkaa. Mittaa yhteen mustikkakeitto ja maitorahka. Pilko banaani ja lisää joukkoon. Soseuta ja ei muuta kuin syömään. Todella hyvää ja maukasta, suosittelen!

ps. tää kelpas jopa poikakaverille, joten pakko olla hyvää!

♡: Milla
keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Mitä opin vuoden aikana bloggaamisesta?


"Aloitin bloggaamisen lokakuussa 2016. Halusin pienen "harrastuksen" jonne jakaa ajatuksia, tunteita ja valokuvia. Blogissani kerron arkisia asioita, omia mielipiteitäni, ruoka aiheisia juttuja ja jaan erilaisia asioita elämästäni lukijoille. Myös postausideoita saa ehdottaa aina ja niitä koitan sitten totetuttaa parhaani mukaan! Kuka minä sitten olen? Olen Milla, 20-vuotias lähihoitaja. Rakastan kirjoittamista ja tästä tulee jokaisen postauksen kautta vain tärkeämpi asia minulle. Muita rakkaita asioita minulle ovat ruuan laitto, läheiset ihmiset ja ystävät, valokuvaaminen, musiikki, laulaminen, eläimet ja oma tyylini tehdä asioita. Tykkään muodista, sisustusasioista ja juhlimisesta! Rakentava palaute ja positiiviset kommentit ovat aina tervetulleita. Jokainen uusi lukija ja kommentti tuovat bloggaajalle, eli tässä tapauksessa minulle, uutta intoa tähän hommaan. Tervetuloa viihtymään blogini parissa!" Edellisen blogin "tietoa minusta"-osiota kopsattu.

Kuvitelkaa, mä oon tänää pyörinyt blogimaailmassa tasan vuoden. Mun edellinen blogi täyttäisi just nyt vuoden, eikä tää aika todellakaan oo tuntunut yhdeltä kokonaiselta vuodelta. Aika on mennyt hurjan nopeasti ja useinhan se niin meneekin, kun on mukavaa ja mielekästä tekemistä. Jos pitäisin blogia työkseni niin en varmaan huomaisi viikkojen vierivän ja kuukausien vaihtuvan, haha! 

Oon tehnyt monia postauksia liittyen bloggaamiseen. Niitä pääset selailemaan tuolta ylhäältä, kategoriasta bloggaus. Tänää mä halusin tulla kertomaan teille asioita, joita mä oon tässä vuoden aikana oppinut. Mennään siis suoraan asiaan!

1. Tekstillä on väliä. Mä oon saanut paljon kehuja mun "rennosta kirjoitustyylistä" ja oonkin todella otettu jokaisesta mun kirjoituksiin tulleista kehuista. En sano, etteikö kuvilla olisi väliä, mutta kyllä se teksti on se, minkä takia lukijat palaavat tänne yhä uudelleen ja uudelleen - ainakin mun mielestä.

2. Henkilökohtaiset ja syvällisemmät postauksen on todella suosittuja ja niissä katselukerrat nousee hetkessä yli kahden sadan. Näitä postauksia ei kuitenkaan synny hetkessä.

3. Oon oppinut sen, että oon ihan liian kriittinen omille postauksilleni. Välillä ois hyvä höllätä ja julkaista postauksia vieläkin rennommalla tyylillä.



4. Ruokapostaukset ovat todella epäsuosittuja. Näin on ainakin aina ollut mun blogissa.

5. Spotify-palkin laittaminen postaukseen ei todellakaan ollut niin vaikeeta, kuin aluksi luulin.

6. DIY-postaukset on todella suosittuja. Mä oon silti liian laiska toteuttamaan niitä.

7. Jos alkaa tekemään blogia vaan ja ainoastaan lukijoille, niin sen voi samantien heittää kankkulan kaivoon. Tää on kuitenkin mun blogi, mun elämä ja mun tarina, joten itsestäänselvyys on, että mä teen tätä myös itselleni.

8. Kuvista tulee kauniita myös siten, vaikken aina laittaisikaan sitä kaikkein kauneinta hymyä huulilleni. Ilmeiden opettelu peilin edessä tuottaa tulosta - hitaasti, mutta varmasti!



9. Ulkoasua ei tarvitse muokata joka toinen kuukausi. Oo tyytyväinen tähän ja keskity enemmän siihen sisältöön.

10. Mun blogia voi lukea kuka vaan. Turha siis piilotella sitä keneltäkään.

11. Postausideoita syntyy parhaiten illalla. 

12. Opin sen, kuinka tärkeä luonnonvalo on kuvissa. Edellisessä blogissa oli ihan liikaa sisällä räpsittyjä ja huonossa valossa otettuja kuvia.

13. Mun blogi on best. Ja niin on sunkin, jos sä vaan uskot siihen.

Ois ihan huippua kuulla, jos joku siellä on seuraillut mun bloggailua jo edellisen blogin alkuajoista lähtien, joten laittakaahan rohkeesti kommenttia tulemaan! Mä meen tästä nyt lukemaan esivalintakokeeseen, koska ounou koehan on jo huomenna. Viettäkäähän siis oikein ihana keskiviikko munkin puolesta, koska mulla tää päivä menee todellakin vaan lukiessa. Palaillaan!

♡: Milla
tiistai 10. lokakuuta 2017

Tukka lyheni taas



Viime torstaina mä otin taas sakset käteeni ja lyhensin hiuksiani. Kuvissa nää nyt näyttää miltä näyttää, koska en laiskuuttani jaksanut alkaa suoristamaan hiuksiani tuonne kaatosateeseen. Tää kirpparilta löytynyt takki on ollut viimeaikoina kovassa käytössä, koska onhan tää nyt vaan niin kiva! Lämmin, tyylikäs ja mukava päällä. Siskolta saadut kengätkin on ollut kovassa suosiossa, sillä näin syksyisin tän tapaiset kengät on ihan best juttu. Jos ens kuvia varten panostaisin hieman hiuksiini, niin näkisitte vähän paremman kuvan näistä. Mä oon kuitenkin todella tyytyväinen näihin hiuksiin. Ihanan vapautunut, kevyt ja huoleton olo - outoa, että hiusten lyhentäminen saa tälläsen fiiliksen aikaan!




Viime päivät on kulunut lähinnä esivalintakokeeseen lukemisen, orphan blackin katselun, sekä sängyssä makoilun parissa. Ens viikolla mulla on muutama työvuoro tuolla Sastamalan suunnilla, joten sinnepäin ois tarkoitus viikonlopun aikana matkata. Oon myös todennut talven virallisesti alkaneeksi, koska meidän kämpässä ei todellakaan pärjää t-paita päällä. Peittoon kääriytymistä ja kuuman kaakaon juomista on viimeaikoina tullut harjoiteltua. Talvi on ihan jees, jos kylmyyttä ei lasketa. Toivottavasti ensilumi tulis tänä vuonna ajoissa, ettei tuota ulkona olevaa ankeutta tarvitsisi kauaa katsella. Sadetta, harmautta ja liian kovia tuulenpuuskia - kuka tälläisestä oikeasti voi sanoa nauttivansa?

Ps. vastaa sivussa olevaan kyselyyn!


♡: Milla
sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Unista



Näettekö te unia? Muistatteko te mitä unta te näitte viime yönä tai toissapäivänä? Oletteko te koskaan joutuneet unihalvauksen kohteeksi? Mä näen, mä muistan ja kyllä, mä olen.

On oikeestaan hauskaa, kuinka usein mä muistan mun unet. Mä muistan mun unet melkein aina heti herättyäni ja jos kirjottaisin ne muistiin, muistaisin ne aina. Todella usein oon myös herätessäni täysin varma, että unessa tapahtuneet asiat on oikeasti tapahtunut. Tai että se, mitä mä juuri tein unessani on oikeasti tapahtunut. Hetken hereillä ollessani kuitenkin älyän, ettei tapahtuneet ollutkaan totta.

Unihalvaus on suoraan sanoen yksi helvetti. Niitä on tapahtunut mulla noin viisi kertaa ja varsinkin päiväunien aikana. Senpä takia en nykyään tykkääkään nukkua päikkäreitä. Se tunne, kun sä "heräät" - muttet pysty liikkumaan. Näet kaikkia aivan älyttömiä asioita ja usein ne jutut ainakin mun kohdalla on jotain sairaan pelottavia. Kerran kuulin askelia ja olin ihan varma, että joku liikkuu meidän kämpässä. Kuitenkin havahduttuani mä olin edelleen yksin. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, jos nukahdan selällä ollessani. Senpä takia mä nykyään oikein yritän, että nukahtaisin kylkiasennossa. Painajaisia on tullut myös nähtyä. Ihan liian monesti. Muistan vieläkin monet painajaiset, joita olen nähnyt joskus ala-asteikäisenä. Monet itkut ja porut, kun on herännyt siitä painajaisesta ja luullut sen hirviön siellä saunan lauteiden alla olevan totta. Pelännyt niin paljon sitä nurkan takana vaanivaa tyyppiä, ettei ole uskaltanut nukkua hetkeen. Ollut ihan hiestä märkänä, kun on vihdoin herännyt siitä painajaisesta, jonka jo unessa ollessaan tiesi pelkäksi uneksi.

Mä oon nähnyt myös hyviä ja onnellisia unia. Oon muutaman kerran herännyt siihen, että nauran unessa kuulemalleni vitsille. Oon herännyt siihen, etten haluaisi herätä, koska olin just niin onnellisessa ja hyvässä kuplassa. Unien näkeminen on ihan sairaan jännä ja mielenkiintoinen asia. Ootko esimerkiksi tiennyt, ettei kaikki meistä näe unia värillisinä? Unet on mulle yks suuri mysteeri ja usein myös googlettelen niiden merkityksiä - vähän vitsillä, mutta myös vähän tosissani. Mä rakastan unia, koska niissä mikä vain on mahdollista. Kerrohan kommenteissa sun näkemyksiä ja kokemuksia unista, niitä ois ihan huippua kuulla!

♡: Milla
torstai 5. lokakuuta 2017

Kauhee kriisi, yks mahamakkara


"Voi ei, mulle on tullut taas finni keskelle otsaa."

"Voi elämän kevät, mä oon taas lihonut kilon." 

"Mitä mä nyt teen?!

"Elämä pilalla. Mulla on treffit ja mun leuka on täynnä näppylöitä." 

"Mä en voi mennä mihinkään, kun mä näytän tältä!"


Tuttuja lauseita? Niin mullekin.

..mutta oikeestaan, mitä väliä? Mitä väliä parilla liikakilolla tai muutamalla näppylällä. Niitä tulee ja niitä menee. Elämä on kuitenkin just nyt, eikä sitä tarvitse pakoilla iho-ongelmien tai mahamakkaroiden vuoksi. Eläkää nyt, älkää siirtäkö sitä huomiseen. 


Elä, naura, hymyile ja nauti. Hymyile sun parhaalle kaverille. Hymyile tuntemattomille ja muista hymyillä myös itselles. Oo ylpee itsestäs. Älä vertaa itsees muihin, vaan kanna oma kroppas ylpeänä. Kanna sun kilot, kanna sun virheet ja sun ihon pienet ja suuret ongelmat. Kanna myös ne kaikki hyvät asiat ja korjaa ne huonot, jos niin haluat. Älä kuuntele muita sun elämää koskevissa päätöksissä. Yks elämä ja monia mahdollisuuksia. Mulla, sulla ja meillä kaikilla. Käytetään ne viisaasti.

♡: Milla
keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Syystakissa ja nyöripaidassa




Lokakuun neljäs päivä ja mä oon jo vakavissani pohtinut talvitakin ja toppahousujen käyttöä. Mä oon yks niistä ihmisistä, jotka eivät voi sietää kylmyyttä, joten mä aion tänä vuonna todellakin pukeutua erittäin lämpimästi. Täälläpäin on nyt muutamana päivänä ollut ihan kamalan tuulista ja ilma on tuntunut -10 asteiselta.

Me käytiin eilen Jyväskylässä shoppailemassa ja kiertelemässä ne meille tutut kirpparit. Kirpparilta löytyikin pari kivaa paitaa, melko edullisesti - joten pakkohan ne oli napata mukaan. Kuvissa näkyvä valkoinen nyöripaita on toinen näistä paidoista ja hintaa tällä oli huimat kolme euroa. Olin kyllä ihan häkeltynyt, kun bongasin tän ja katsoin hintalappua. Kyllä ne kirpparilöydöt on vaan parhaimpia! Kärkkäisiltä löysin parilla eurolla kivan aikuisten värityskirjan (tai ainakin mä luulen, että se on aikuisten?), joten ostin senkin ja kotio päästyä aloin heti värittelemään. Tosta tulikin hetkessä mun lempipuuhaa! Varsinkin just ennen nukkumaanmenoa toi on varmasti todella kiva tapa rentoutua.





Mä oon myös viime viikkoina alkanut joka maanantai kirjoittamaan kalenteriin kaikki työt ja asiat, mitä pitää kukin päivä tehdä. Koska siivotaan, koska luetaan esivalintakokeeseen ja milloin lenkkeillään. Missä vaiheessa hoidetaan kela juttuja ja koska siivotaan vaatekaappi. Ihan perusjuttuja, mutta on vain niin paljon kivempi ja helpompi, kun nää asiat on jossain ylhäällä! Suosittelen kaikille, joilla on vaikeuksia saada asioita hoidetuksi! Täytyy kuitenkin myös kirjoittaa niitä kivoja ja mukavia asioita kalenteriin, jottei elämä alkaisi maistua ihan puulta. Itsellä lukee esimerkiksi joinain päivinä blogijuttujen tekoa, jolloin saan ihan luvan kanssa rentoutua blogini ääressä.




Kengät: Seppälä / Farkut: Bik bok / Paita: Kirpparilta, alunperin Gina Tricot / Takki: Kirpparilta, alunperin H&M

Mitäs muuta - ostin eilen elämäni ensimmäisen eyelinerin ja testasin sitä heti illalla. Kuinka hiton vaikeeta! Jos saa toisen rajauksen hyvin, niin miten toisesta saisi samannäköisen. En todellakaan tiedä, riittääkö mun kärsivällisyys hienojen rajausten opetteluun. Aika näyttää. Haha, eilisen perusteella en ainakaan jaksa heti yrittää uusiksi. Vinkkejä kauniiden rajausten tekoon saa kertoa!

Julkaisin postauksen viimeksi viime lauantaina ja siitäkin tuntuu jo olevan ikuisuus. Tässä nyt kuitenkin ihan vaan mun perus kuulumisia, ilman mitään turhaa hömpötystä. Välillä on ihan jees tehdä näitäkin. Ehkä ens postauksessa taas jotain erilaista, let's see! Jokatapauksessa mulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää ja fiilis on todella hyvä. Nyt mä taidan mennä heittään superhyper parhaat hornetit uuniin, jonka jälkeen vois vielä hetken rentoutua ja lueskella lemppari blogeja. Elämä on ihanaa, taas kerran.

♡: Milla
lauantai 30. syyskuuta 2017

20 x en koskaan


Mä en koskaan ostaisi iphonea. Nyt se uusin iphonekin tulee maksamaan yli tonnin, oikeesti mitä? Kuka hullu maksaa sellasia summia pelkästä puhelimesta. 

Mä en koskaan oo ollut lentokoneessa, enkä laivassa. 

Mä en koskaan tuu enää värjäämään mun hiuksiani mustaksi. 

Mä en koskaan osaa laittaa ripsaria sillai, ettei sitä ois silmäluomella, nenänvarressa tai muualla kasvoilla. 

Mä en koskaan tykkää siitä, kun joku haukkuu jotain artistia, josta mä pidän. 

Mä en koskaan oo kotona farkut jalassa.

Mä en koskaan haluaisi asua yksin.

Mä en koskaan opi tykkäämään meidän tän hetkisestä kämpästä. Tää ei vaan oo yhtään sellanen, mistä mä pitäisin. 

Mä en koskaan voi olla kiroomatta sitä, kun mulle on yön aikana ilmestynyt uusi ällöttävä finni. 

Mä en koskaan muista mun vanhempien syntymäpäiviä. 

Mä en koskaan tuu ymmärtämään, kuinka tärkeitä ihmisistä voi tulla ihan van puhelimen välityksellä.


Mä en koskaan ole tykännyt kaalikääryleistä.

Mä en koskaan tuu tykkäämään kasveista. 

Mä en koskaan tuu kyllästymään Vesalan "ei pystyny hengittää" kappaleeseen. 

Mä en koskaan enää aio katsoa moottorisahamurhaajaa, enkä voi suositella muillekaan herkille ihmisille. 

Mä en koskaan voi ymmärtää ylimielisiä ihmisiä.

Mä en koskaan haluaisi mulle silmälaseja.

Mä en koskaan ole pitkävihainen. 

Mä en koskaan voisi olla liian fiksun ja sitä fiksuuttaan ylistävän ihmisen ystävä.

Mä en koskaan opi syömään aamupalaa. Varsinkin jos mä oon yksin kotona, niin syön ensimmäisen kerran vasta joskus yhden aikoihin. 


♡: Milla
torstai 28. syyskuuta 2017

Uusi alku



Uusi alku. Uusi ulkoasu ja uusia juttuja. Ylhäältä löydät nyt 8 kategoriaa, jotka tulevat tästä lähtien olemaan pääosissa mun blogissani. Kohta mun blogia pystyy myös lukemaan bloglovinin välityksellä, kun vaan saan tuon ylhäällä olevan linkin toimimaan. Joten olkaa kärsivällisiä, mä kun oon aikamoinen poropeukalo näiden juttujen kanssa. Ulkoasun asettaminenkin oli melko haastavaa, koska en oo aikasemmin tälläistä tehnyt. Onneks sain sähköpostiini super hyvät ohjeet, joiden avulla (unohtamatta google kääntäjää) mä sain kaikki jutut ja yksityiskohdat just sillai, kuin halusin. Kiitos myös meidän wappiryhmän bloggaajille, jotka jaksoivat neuvoa mua kerta toisensa jälkeen ♡ Mä olen todella tyytyväinen tähän uuteen ulkoasuun, vaikkei tämä nyt niin radikaalisti muuttunutkaan.




Kengät: Kirpparilta, alunperin Bianco / Farkut: Kirpparilta, alunperin H&M / Paita: H&M

Me käytiin tänää kuvailemassa ja jalkaan valikoitui vihdosta viimein kirpparilta hankitut pitkävartiset saapikkaat, joissa korkoakin oli sen verran, että jalkoihin sattui tunnin ulkona olon ja kävelemisen jälkeen melkoisesti. Nää on muuten todella jees, mutta mua ei oo ehkä tehty korkkareilla kävelyyn. Harjoitteluhan sen mestarin musta tekis, mutta kuka jaksaa kituuttaa itseään, kun voi helpommin lompsia tennareilla menemään. Noh, katsotaan nyt koska seuraavan kerran laitan nämä jalkaani. Ehkä mä innostunkin ja alan käyttämään näitä joka päivä!

Nyt mä haluan todellakin kuulla teidän mielipiteenne mun blogin uudesta ulkoasusta, sekä tietenkin myös näistä kengistä. Myös postausideat ois tällä hetkellä enemmän kuin tervetulleita, joten jos sulla on joku kiva idea niin laita rohkeasti tulemaan! Nyt mä voin tyytyväisin mielin alkaa taas tekemään postauksia säilöön, kun ulkoasukin on just eikä melkein. Ens postauksessa ois luvassa joko ruokaohjetta tai sitten hieman henkilökohtaisempaa asiaa - kummalle sä annat äänes?

♡: Milla
sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Viimeaikojen lempparit #syyskuu


^ Cienin kynsilakanpoistoaine - Hinta oli parin euron luokkaa, joten ei todellakaan paha. Ainut miinuspuoli tässä on todella kamala haju, mutta enpä mä ole vielä pienen elämäni aikana löytänyt kynsilakanpoistoainetta, joka ei haisisi pahalta.

Viimeaikojen lemppari sanonta: I can. I will. End of story. 
Kai teitäkin ärsyttää ihmiset jotka eivät usko teihin ja teidän juttuihin? Ei uskoa siihen mitä teet, tai siihen mitä aiot tehdä. Mitään sen enempää selittelemättä tai uskottelematta, ihan oikeesti - usko sun kaveriin ja sun läheisiin. Älä sano "joopa joo", kun sun ystävä kertoo sulle aikovansa tehdä jotain ihan uskomatonta ja upeeta. Älä väitä vastaan, kun joku yrittää oikeesti. Uskokaa.


^ Mavalan kynsiöljy - Tän pitäis nopeuttaa kynsien kasvua ja sen tää todellakin tekee! Hintaa en nyt muista, koska poikaystävä osti tämän mulle. Laitan tätä melkein joka päivä ja hieron kynsiin ja kynsinauhoihin.

Viimeaikojen suosikkibiisit: Pyhimys,Vesta - Kynnet, kynnet. ♡ Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Rakastat mua paremmin. ♡ Kauriinmetsästäjät, Vesta - Revi mua. ♡ Tiisu - Tänään sä musta hullaannut. ♡ Haloo Helsinki! - Tuntematon.  Chisu - Ei riidellä enää.  Vesta - Anteeksi. ♡ Sanni - Timantit on ikuisia. ♡ Joanna - Hei hei. ♡ Antti Tuisku, JVG - Swäg.

Viimeaikojen paras asia: Nämä mun hiukset. Lyhyet hiukset sopii mulle niin paljon paremmin, että oon vieläkin ihan fiiliksissä näistä. Mun hiukset vaan kasvaa todella nopeasti, joten kohta pitää taas ottaa sakset käteen. Elämä on niin paljon helpompaa lyhyillä hiuksilla!


^ Kuoriva puhdistusnaamio - Tätä voi käyttää puhdistusaineena, kuorintana tai kasvonaamiona. Hintaa tällä taisi olla noin seitsemän euroa ja oon tykännyt kyllä superisti käyttää tätä. Mulla tää kuitenkin kuivattaa kasvojen ihoa jonkun verran, joten kunnon rasvaus tän jälkeen on pakollinen.

Viimeaikojen suosikkisarja: Ehdottomasti Pako. Mulla on neloskautta katsomatta 7 jaksoa netflixistä. Ihan sairaan hyvä, mielenkiintoinen ja yllättävä sarja! Välillä on sellaisia "en jaksa katsoa" jaksoja, mutta useimmiten toi sarja yllättää ja oon taas ihan koukussa. Tämä sarja on todellakin pakko katsoa loppuun, joten pian täytyykin miettiä ruutu plussan ostamista hetkeksi - koska viides kausi on ihan pakko nähdä!

Viimeaikojen lemppari blogit: Jere Viinikainen ja Illicit hiraeth.


^ VSCO - Oon ladannut tän kyseisen sovelluksen jo monesti, mutta koskaan en ole jaksanut tutustua siihen sen enempää. Nyt kuitenkin hieman paremmalla ajalla latasin tämän ja tykästyin täysin. Aloin laittamaan mun insta feediäkin uusiksi (taas), sillä rakastuin täysin yhteen filtteriin ja siihen, miten se sopii just mun kuviin. Eikä tää ollutkaan vaikea käyttöinen, vaikka aluksi niin luulinkin.

Mitä mieltä tälläisestä hieman erilaisesta "viimeaikojen lempparit"-postauksesta?  Ajattelin, että voisin nyt ainakin kerran kuukaudessa toteuttaa tälläisen tähän samaan tapaan. Toivottavasti tykkäätte!

♡: Milla
perjantai 22. syyskuuta 2017

Mitä mä oon viimeaikoina googlettanut?



Saarijärvi autokoulu - Mun pitäis mennä suorittamaan autokoulun harjoittelu- sekä syventävä vaihe.
Miten whatsapp sellaiseksi, ettei näe koska siellä on ollut
Quotes - Googlettelen näitä aina välillä kuvateksteiks ig kuviin.
Breezer - Haha, taisin googlettaa tän vaan siksi, että näen miten tämä kyseinen juoma kirjoitetaan.
Domainin lisääminen blogiin - Tää ei oikeesti ollut maailman yksinkertaisin juttu.
Äänekoski hesburger - Välillä tekee mieli heseen keskellä yötä, mutta eipä löytynyt heseä ei.
Kukka kuvia - Etsinnässä taustakuva tietsikalle.
Sosionomin työ, sairaanhoitajan työ, kätilön työ - Joku voi olla fiksu ja arvata miks mä oon näitä googletellut.
Niin kuin - Mä en varmaan koskaan tule muistamaan, miten tää kirjoitetaan.
Kääntäjä - Tää on varmaan mun eniten googlettama asia. Mun kielitaito on täys 0.
Tv-ohjelmiin hakeminen - Haha, oonko ainut?
Sairaalloinen jännittäminen - That's my problem.
Rainbow kinkku-ananas-homejuusto pizza - Piti hakea kuva, jotta äiti osas ostaa oikeeta laatua.
Kuka voi saada asumistukea? - Nii no, on kai se hyvä tietää.
Hoitotahto - Pakko tehdä.
Tilannehuone - Välillä täytyy katsoa, mitä on sattunut ja missä.
Polven naksuminen ja kipu, pään polttelu - Googlehan on paras paikka etsiä diagnooseja.
Auton ovet lukossa ja avain sisällä - Joskus käy näin.
Hummus - Mulla ei oikeesti jokin aika sitten ollut pienintä aavistustakaan mitä tää on.
Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä miten näkee mitä on googlettanut

♡: Milla
keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Jos sä oisit mä..


Jos sä oisit mä niin sä vihaisit aikaisia aamuja. Paras ajankohta herätä olis noin klo 11.00 ja sekin ois välillä liian aikasin. ..sä nauttisit siitä, kun saat jotain aikaseksi. Oli se asia sitten kämpän siivous tai hiusten harjaus, niin aina tuntuisi hyvältä, kun saisi jotain tehtyä. Pienilläkin asioilla on väliä. ..olisit päättänyt ainakin miljoona kertaa, että tänää lopetat kynsien nakertamisen ja alat hoitamaan ja kasvattamaan niitä. Kuitenkin löytäisit itses ihan liian usein siitä tilanteesta, kun sormet menevät suuhun - varsinkin silloin, kun katsoisit jotain jännittävää sarjaa. Jos sä oisit mä niin sä olisit ihan sairaan huono kaikissa tietopeleissä. Ehkä sun aivokapasiteetti ois täys nolla, mutta sä et päihittäisi edes sun omaa pikkusiskoasi trivial pursuitissa - ja jep, lasten versiossa.

Jos sä oisit mä olisit ihan sairaan laiska leikkaamaan sun varpaankynsiä. Senpä takia ne melko usein jäisikin leikkaamatta ja huomaisit niiden olevan pitkät vasta sitten, kun sun sukkas ois jo täysin hajalla. ..jättäisit ihan liian usein sun meikkisienen pesemättä. Jos sä oisit mä niin sun yks korvakoru ois jämähtänyt pahasti jumiin sun korvalehteen, etkä saisi sitä millään irti. ..beer pong olis kaikkien aikojen parhain peli, koska siinä on peli, jonka sä voittaisit poikkeuksetta aina. Jos sä oisit mä niin tällä hetkellä kuuntelisit "kynnet,kynnet" kappaletta jatkuvalla toistolla ja miettisit, miten joku voikin osata tehdä tälläsen biisin. Osu ja uppos, taas kerran. 

♡: Milla
tiistai 19. syyskuuta 2017

Puoli vuotta



Mä julkaisin ensimmäisen postauksen tänne 16.3.2017 ja nyt siitä on hieman yli puoli vuotta. Aika on mennyt hurjan nopeesti ja oon omasta mielestäni kehittynyt todella paljon kirjoittamisessa, sekä ylipäätään kaikessa bloggaamiseen liittyvässä. Puolen vuoden aikana mä julkaisin 63 postausta, kirjoitin runsaasti fiilis pohjaisia postauksia ja opin muokkaamaan blogin ulkoasusta just sellaisen, mikä miellyttää mua eniten. En kuunnellut enää muita, enkä katsonut muiden blogeista mallia, vaan päädyin tähän. Helppoon ja simppeliin. Harmaaseen ja violettiin.

Hankin mun blogille oman domainin, josta en voisi olla enempää tyytyväisempi. Nyt mun blogin löytää paljon helpommin ja hei, onhan toi osoitekenttä nyt paljon nätimpi ilman mitään turhia blogspot päätteitä. Aloin muutenkin panostamaan blogiini enemmän, niin kuvien kuin tekstienkin kautta. Otettiin mun blogiin puolen vuoden aikana tuhansia ja taas tuhansia valokuvia, joista vieläkin pieniosa odottaa julkaisuaan. Monet kuvat lensivät ennen suoraan roskakoriin, mutta nykyään harva kuva enää tekee niin. On ihana huomata, kuinka paljon mä kehityn kuvattavana ja kuinka paljon mun poikaystävä kuvaajana. Mä en todellakaan ole mikään helpoin kuvattava, mutta no - kaikessa kehittyy. Ehkä musta tulee seuraava huippumalli.

Loppuun vielä suuren suuri ja maailman isoin kiitos ja kumarrus teille kaikille mun blogin lukijoille. Teille kaikille, jotka ootte jättänyt kommenttia ja teille, jotka ootte lukenut mun postauksia. Kiitos hurjasti bloggaajille, jotka ootte jaksanut mua ja mun typerääkin typerämpiä juttuja meidän whatsapp-ryhmässä ja kiitos sulle, joka luet tätä just nyt. Kiitos. Te autatte mua eteenpäin.

♡: Milla
keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Leikkasin mun hiukset







Tsadaa, tääki plikka päätti sit leikkauttaa hiuksensa. Tykkään näistä tosi paljon ja hiusten harjaaminen, sekä peseminen tuntuu nyt super oudolta. Olo on sata kiloo kevyempi, ainaki melkein. En ymmärrä miksen tehnyt tätä jo aiemmin, mutta tänää joku mun pään sisällä kolahti just oikeeseen suuntaan ja päätin ottaa sakset käteen. Hetkihän siinä meni, että sain näistä edes suhtkoht tasaset, mutta lopputulos ei vois olla mun mielestä tän kivempi. Tykkään, just hyvän pituset! Mitä mieltä sä oot?

Mä oon jo pitkään miettinyt, että leikkaisin mun hiuksia. Olo ei vois olla tän tyytyväisempi, kun mä vihdosta viimein uskalsin tän toteuttaa! Nyt en malta oottaa, että pääsen kihartaan näitä, tai kokeilemaan erilaisia lyhyille hiuksille tarkoitettuja kampauksia. Pitkän ja paksun tukan kanssa mulla oli aina se ongelma, etten jaksanut tehdä sille mitään. Kihartamiseen meni ikuisuus, niinkuin suoristamiseenkin. Tänää oon hehkuttanut mun hiuksia jokaikisessä whatsappi ryhmässä, snapchatissa ja tietty täällä kotona oon tuijottanut itseeni peilistä enemmän, kuin viimesen kuukauden aikana. Ei enää huonoja hiuspäiviä, jookos?

♡: Milla